maanantai 6. lokakuuta 2014

Säästötilistä sijoittamiseen

Otsikko kertookin tilanteestani paljon, ylimääräiset rahat ovat lojuneet kivijalkapankin säästötilillä. Aloin tutkimaan miten saisin rahoilleni parempaa tuottoa, melko nopeasti kävi selville että minun kannattaisi sijoittaa rahani osakkeisiin ja/tai rahastoihin. Olen kuitenkin melkoinen noviisi näissä asioissa, ja tämän blogin tarkoituksena on seurata hieman salkkuni, sekä minun itseni kehittymistä kyseisissä asioissa. Sijoitushorisonttini on pitkä, eikä mitään tarkkaa vuosilukua ole mielessä. Tarkoituksena lähinnä saada pienille säästöille parempaa tuottoa, ja koron korkoa isolla aikavälillä.

Ei muuta kuin tuumasta toimeen! Säästössä minulla ei ollut mitenkään paljoa rahaa, olen kuitenkin melko nuori kaveri, tukka takana elämä edessä. Tutkittuani eri forumeita ja sivustoja päätin avata tilin Nordnettiin. Kulut ovat pienemmät kuin kivijalkapankissani, ja tehokkaan googlettelun ansiosta tiedän että kulut pitäisi saada minimiin.


Sijoituskohteet

Seuraavaksi piti päättää mihin rahani sijoitan. Tutkin erilaisia rahastoja ja päätin alkaa sijoittamaan kahteen pohjois-amerikkalaiseen rahastoon kuukausisäästämällä. Tämä on se tylsä ja suhteellisen vakaa sijoitustapa, mutta pienellä pääomalla ei ole järkeä laittaa koko pottia Talvivaaraan ja toivoa nousua (eikä isollakaan pääomalla). Hajauttaminen onnistuu rahastojen kautta helpohkosti. Nykyisten rahastojen lisäksi aion lisätät salkkuuni pohjoismaisia Superrahastoja, mitkä ovat Nordnetin kuluttomia rahastoja.

Tulen blogissa kyllä julkaisemaan salkkuni, ja salkun tuottoprosentit ja varmaan myös euromäärät, mikäli ne ihmisiä kiinnostaa. Aion myös ostaa yksittäisiä osakkeita, koska sijoituskärpänen pääsi puremaan pahemman kerran, ja rahastot yksinään ovat melko "tylsä" tapa sijoittaa. Eri forumeilta olen lukenut dosentti-tason analyyseja eri osakkeista, ja tällä hetkellä yksi kuumimmista tuulariosakkeista tuntuisi olevan Elektrobit, ja ehkä Nokia. Laitoin kyseiset osakkeet seurantaan.

Tuularisijoittaja

1 kommentti:

  1. Ostinpa sitten myös Nokiaa salkkuuni, tähtäin on jossain 5-10 vuoden säteellä.

    VastaaPoista